Ikimuistoisia hetkiä kalastusreissuilta

[MikeTonic]

Tämän aiheen tarkoituksena on kerätä kalastamiseen liittyvää kansallisromantiikkaa. Toisin sanoen ikimuistoisia hetkiä kalastusreissuilta. Ne voivat olla luonteeltaan esimerkiksi:
- Tarinasi eli miksi innostuit vetouistelusta (tai kalastuksesta)
- Suurin kala
- Suurin määrä kalaa
- Harmittavin karkuutus
- Välinerikko ja siihen liittyvät kommellukset
- Kalastusreissulla havaitut luonnon ihmeet (ja epäluonnolliset havainnot)
- Muut kommellukset ja sattumukset, jotka ovat jääneet elävästi mieleen

Kerro tarinoitasi meille vetouistelusta kiinnostuneille!


Ps. Toivottavasti tämä sama aihe ei tule heittokalastus.infon tai pilkki.infon puolelle...

[MikeTonic]

Kuten kaikki tarinat alkavat, niin tämäkin tarina alkaa sanoilla:

Olipa kerran kaunis kesäinen päivä vuonna 1989. Olin silloin pojankloppi ja samanikäisen serkkuni mökillä. Kesäistä hellettä oli jatkunut kolme viikkoa putkeen. Kävimme lähes päivittäin sekä heittelemässä että vetouistelua harrastamassa, mutta saaliit olivat todella huonoja helteestä johtuen. Välineinä meillä oli silloin umpikelat ja halvat sellaiset, mutta toimivat. Saimme kyseisen viikon aikana ehkäpä kerran päivässä jonkun hauen. Vietimme kyllä paljon uiden ja sukellellen aikaa, joten kalastamiseen käytimme päivittäin vain muutaman tunnin aikaa.

Hellekausi päättyi, kuten monet hellekaudet päättyvät eli ukkoseen. Kova ukonilma iski heti aamusta ja meni iltaan mennessä ohi, jolloin ilma taas selkeni ja aurinko alkoi paistamaan. Ampaisimme järvelle alkuillasta uistelemaan. Laitoin 15cm Nilsun vetoon makrillivärissä, jossa oli mustat raidat. Serkkuni uistinta en enää muista. Serkkuni oli airoissa ja minä nautiskelin veneen perässä vapa kädessä.

Kyseinen järvi on pieni Hämäläinen järvi, jonka pinta-ala on pieni 500m x 500m ja tästä syystä sillä ei saa ajaa moottorilla. Järven syvin kohta on noin 15m. Kyseiseltä järveltä pääsee kahdelle muulle yhtä pienelle järvelle hyvin pienellä vaivalla lyhyitä jokia pitkin.

Noin puoli tuntia rannasta lähdön jälkeen vapani taipui kaarelle ja olin aivan varma, että nyt jäi pohjaan kiinni, kun räikkä alkoi umpikelassa huutamaan. Serkkuni ei saanut heti pysäytettyä venettä ja huomasin samalla, ettei se missään pohjassa ole kiinni, vaan sieltä tulee joku tukki veneen mukana. Aloin umpparillani hilaamaan tätä tukkia lähemmäksi venettä, jotta sen saisi irroitettua ja pelastettua arvokas Nilsu. Vasta noin 10m ennen venettä tukki heräsi eloon ja veden pinnassa kävi molahdus. Sitten tulikin meihin pojankloppeihin vauhtia... Kumpaisenkaan mieleen ei edes tullut, että se voisi olla kala. Serkkuni kelasi oman uistimensa pikavauhtia ylös. Sen jälkeen hän alkoi soutamaan kauemmaksi niemenkärjestä ja rannasta selälle päin. Päätimme hilata haukea hieman keskemmälle, jotta ei olisi vaaraa ajautua tiimellyksessä rantaan. Sen jälkeen aloimme väsyttämään haukea. Tuollaisilla umpparivehkeillä kalan väsyttäminen kesti hetken aikaa. Serkullani oli omasta takaa pieni haavi, johon haaki ei olisi millään mahtunut. Onneksi sattumalta mukaan oli tullut myös nostokoukku. Sain hauen ensimmäistä kertaa veneen lähelle.

Nostokoukkutilanteesta muistan elävästi pelänneni, ettei serkkuni saa nostokoukulla kaapattua haukea veneeseen, vaan raapaisee haukea ja hauki ponkaisee karkuun. Serkkuni ei ollut siihen aikaan kovinkaan kokenut nostokoukkumies (olikohan käyttänyt sitä kertaakaan aiemmin - en muista). Sydän pämppäsi kuitenkin tuhatta ja sataa. Voitonriemuisena serkkuni sai ensiyrittämällä hauen kaapattua leuan alta veneen puolelle.

Hauki tietenkin sai siitä sydärin ja pelkoni oli, että hauki pomppaa kapeasta ja pienestä soutuveneestä takaisin järven puolelle. Tästä syystä hyökkäsin hauen päälle hajareisin ja pidin niskan takaa kaksin käsin kiinni. Serkkuni yrittin napauttaa melalla haukea, mutta se ei ollut siitä moksiksikaan. Sen jälkeen ajateltiin, että jos katkaisisi puukolla niskan kohdalta selkärangan. Noh, serkku yritti moralla tehdä reikää selkärankaan, mutta ei siitäkään tahtonut tulla mitään. Puukko taisi jossain vaiheessa jopa jäädä hauen niskaan kiinni, mutta lähti kuitenkin irti. Päätettiin yhteistuumin, että minä istun hauen päällä ja serkku soutaa rantaan hakemaan enostani apua krokotiilin taltuttamiseen.

Rantaan päästyäni serkkuni kävi hakemassa enoni (ja taisi käydä samalla kaappaamassa kirveen läheisestä liiteristä). Enollani ja tädilläni oli naurussa pitämistä, kun meikäläinnen on polvillaan hajareisin hauen päällä ja pidin hauen niskasta kiinni. Enoni tuli ja kalautti hauelta hengen pois. Tämän jälkeen punnittiin hauki, joka oli 5,2kg painava ja 93cm pitkä. Vatsa oli helteen vuoksi aivan tyhjillään ja se todentui myöhemmin kalaa peratessa. Huomasimme rannassa myös, että tämä teleskooppinostokoukku vääntyi tiimellyksessä, mutta se saatiin oiottua suoraksi.

Koska tuo oli ensimmäinen isompi hauki serkusten elämässä aloimme metsästämään kameraa, jota mökiltä ei löytynyt. Siihen aikaan pappani asui toisen enoni luona muutaman kilometrin päässä ja ajateltiin, että siellä varmasti on kamera. Menimme sinne autolla hauki paljussa auton peräkontissa. Valitettavasti pappani luota ei löytynyt kameraa, joten jouduimme matkustamaan noin 20km lisää serkkuni kotiin, josta kamera vihdoin löytyi. Tuo oli muuten viimeinen isompi kala, jonka pappani näki elämänsä aikana, hän nukkui pois muutamaa kuukautta myöhemmin.

Räpsimme hauesta ja saajamiehistä kymmenkunta kuvaa. Tuo hauki oli meille molemmille ensimmäinen isompi hauki ja tästä syystä asia oli ikuistettava. Itselleni on tuosta ensimmäisestä vitosesta yksi kuva. Siinä kuvassa on pieni mies ja "iso" kala. Housujen etumus on märkä, josta joku vääräleuka on sanonut, että tuli pissat miehellä housuun kalan saamisen johdosta. Todellisuudessa se on muisto kalan päällä hajareisin olemisesta, mutta kiusa se pienikin kiusa on. Kuvaa en muuten tule ikinä julkaisemaan, vaikka kuinka pyytäisitte sitä

Tuo hauki on jostain syystä pinttynyt mieleeni yhtenä hienona muistona kalastusreissuilta - etenkin, kun se on ensimmäinen isompi kala vapavälinein saatuna.


Ps. Tuo umpikela, jolla hauen sain lensi samaisen järven pohjaan toisen kalastusreissun yhteydessä. Olimme heittelemässä vieheitä ja ilmeisesti umppariin tuli joku "oikosulku", jonka seurauksena heiton yhteydessä siima ei päässyt kelalta purkautumaan. Heitin hieman painavammalla kuvalla. Koska kela oli yhtä huono kuin vapakin, niin vavan kahva jäi käteeni ja muu vapa+umppariyhdistelmä lensi kaaressa järveen. Emme saaneet tuota kelaa ja vapaa enää naarattua ylös, vaikka vettä oli vain neljä-viisi metriä. Sitä yritettiin myös sukeltelemalla etsiä tuloksetta. Tuokin on hauska muisto tuosta kelasta ja vavasta

[Mauno / RP-Team]

Mulla sattui kerran sellainen tilanne, että en tiedä, miten vakuutusyhtiö olisi suhtautunut asiaan

Syksyllä oltiin rouvan kanssa uistelemassa Oulujärvellä ja tietenkin ne parhaat kalapaikat ovat aina järven toisella puolella. Oltiin n. 30km:n päässä mökkisatamasta uistelemassa ja kalaakin oli tullut mukavasti veneeseen. Syksy kun oli, niin ilta alkoikin uhkaavasti hämärtymään ja päätettiin lähteä ajamaan mökille, ennenkuin tulee ihan tosissaan pimeää.

Keli oli mukavan leppoisa, niin matkavauhtina pidettiin n. 40knots, että ehditään vielä hyvissä ajoin mökille laittamaan suussasulava ilta-ateria, johon tietenkin kuului loimutettua järvilohta (jota oli veneessä) ja vielä kuutamouinnille rouvan kanssa.

Siinä oltiin ajeltu rauhassa n. parikymmentä kilometriä ja matka oli mennyt hienosti, koska yhdenkään huonosti merkityn verkon yli ei hämärässä reilulla matkanopeudella oltu ajettu.
Miellyttävän ison nelitahtikoneen hurinan seasta kuului yhtäkkiä rouvan huuto "VARO HIRVIÄ"!! Vaistomaisesti vedin kaasun tyhjäkäynnille, koska pää ei voinut ymmärtää tuollaista varotusta, että hirviä järvessä.

Siinä vaiheessa, kun vene laskeutui plaanista ja pysähtyi, niin itsekkin huomasin suoraan veneen edessä muutaman metrin päässä 2 hirveä. Toinen oli isosarvinen uros ja sekin tietenkin rouvansa kanssa kuutamouinnilla keskellä Suomen toiseksi suurinta sisävesiselkää (Niskanselkä).

Siinä aikamme seurattiin tuota pariskunnan iltauintia ja todettiin, että jos rouva olisi huomannut yhtään myöhemmin hirvipariskunnan, tai ei olisi huomannut ollenkaan, niin Silver Haukan molemmat kyljet olisi nyt jonkun hirvimiehen seinällä komeiden sarvien välissä

[AhvenAna]

Loistavia stooreja! plus mukava aihe.

Oma ensimmäinen "nyky-nuoruuteni" kalamuisto on noin 3 vuoden takaan Juhannuspäivältä, kun olin ensimmäistä kertaa, ihan luvan kanssa nykyisessä anoppilassa juhannusta viettämässä. Kello oli jotain kymmenen jälkeen aamulla, kun avoppini siskon poika tuli kysymään minua ja avoppia mukaan vetouistelu reissulle. Olo enemmän kuin hutera, heikotti, oksetti, ei voinut sietää auringon paistetta yms. Mutta otin itseäni niskasta kiinni ja vääntäydyin laahustaen ja puuskuttaen rannan tuntumaan. Hellevaatteet päällä veneseen pelastusliivejä asettelemaan ja menoksi.

Sain itselleni silloiseen olotilaani loisto paikan, keulapaikka ja ei ku ambulanssi rapakala siiman jatkeeksi ja lepuuttamaan selälleen kokkaan. Mikäs siinä oli ollessa ja mennessä, muuten kaikki meni kuin valssi, mutta jatkuva aaltojen loiskutus kokkaan alkoi jossain vaiheessa tuntumaan mahassa. "jättiläinen hetti mannerlaatan" - slogan ei toteutunut, mutta lähellä se oli. Kiertelimme siinä mökkirannan tuntumassa Pienen-Kiimasjärven selällä muutamia kertoja. Appiukko oli antanut tarkkoja hauen nappauspaikkoja kuskipoijalle, ja hän teki työtä käskettyään.

Olin suurin piirtein toiveet hauesta luovuttaneena ja melkein nukahtaneena, kun SE iski jäljet jättäen. Pomppasin veneen kokasta ylös ja huusin "nyt se otti!", veneestä moottori tyhjäkäynnille ja haavia etsimään. Armoton taistelut oli käynnissä Tosin tämä taistelu ei kovinkaan kauaa kestänyt, koska sinä vuonna juhannuksen aikaan oli suhteellisen lämpimät kelit ja hauki taisi olla helteen pehmittämä. Noin viiden minuutin koheltamisen jälkeen saimme hauen haavattua veneeseen. Ei meillä mukana ollut kunnollista pappia tai puukkoa. Täten hauki joutui kitumaan airolla taltutuksen jälkeen puolisen tuntia ennen kuin pääsimme takaisin mökkirantaan ihmettelemään saalista.

Hauki nimeltä mainitsemattoman kaupan pussiin ja mökkiauto käyntiin ja yläpihalle "taivastelemaan" hauen painoa. Anopilla oli ja on käytössä vuodelta pottu ja kuokka oleva puntari, jossa punnittava esine (tässä tapauksessa saalis) asetetaan koukkuun ja kahva siirretään kohti saalista niin kauan että systeemi on tasapainossa. Ensimmäinen yli kolmen kilon hauki oli saatu.

Tästä alkoi suunnaton kalastusvimma, jota podemme tälläkin hetkellä ja voimme loistavasti! Tosin parempi puoliskoni on edelleen yhtä pihalla siitä, että miten kalastus ja kalastaminen voi olla näin kiinnostaa.... 

[igors]

Taitaapa meidän kalareissusta olla aikaa jo kymmenisen vuotta mutta aina joskus se tulee mieleen. Meitä oli kolme jo täysi-ikäistä kalakaveria. Yksi meistä oli ostanut uuden veneen moottoreineen ja sitä sitten kimpassa lähdimme kokeilemaan.

Tarkoituksenamme oli mennä merelle, viimeisille saarille, "pakan" kylkeen ahvenia heittopilkillä onkimaan.  Paikka oli tuttu joten tiesimme sieltä kalaa löytyvän. Oli kaunis sunnuntaipäivä kun lähdimme rannasta. Kyllä uusi vene on aina uusi, tyynessä säässä lähes lensimme kalapaikalle. Alku oli vähän nahkeaa ja kala ei oikein ollut syönnillään, joten jouduimme vähän väliä hieman muuttamaan paikkaa. Annoimme veneen ajelehtia pienoisessa tuulenvireessä, kunnes löysimme kalaparven.

Aikaa oli kuitenkin jo hieman tuhraantunut tuohon hakemiseen mutta tämä kalapaikka kyllä tuntui kaikki odotuksemme täyttävän. Ei muuta kuin ankkuri veteen. Pikkuhiljaa rupesivat kaikenlisäksi ahvenet olevan aina vain isompia ja isompia. Pian meillä rupesikin olemaan pannukarkeita ahvenia ämpärillinen mutta tuntui kuin jatkuvasti aina uusi ahven oli vieläkin isompi kuin edellinen.

Merellä näkyi jokin ihmeellinen luonnonilmio, se oli kuin läpinäkymätön savu joka hiljalleen tuli meitä kohden. Toisella silmällä seurasimme sen hiljaista etenemistä meitä kohden, vähän niinkuin harmistuneena, joutuisimmeko tuon takia lopettamaan hyvän kalantulon. Nähtävästi tuo ilmiö oli tulossa "päällemme" joten hieman harmitellen rupesimme lopettamaan kalastusta. Vielä pari heittoa ja sitten lähdemme, näinhän se usein on, kun oikein isoja kaloja tuntuu koko ajan tulevan. Nyt tuntui jo sumu ikäänkuin haisevan ja aurinkokin himmeni sen voimasta.

Ei muuta kuin äkkiä kotiinpäin.  Mutta...  mutta.... ankkuri oli jonkin kiven takana eikä millään irronnut. Ei edes vaikka moottorilla ajoimme toiseen suuntaan ja yritimme vetää sitä pois. Vaikka ankkuri ei mikään kallis ollutkaan, kaveri ei suostunut narun katkaisemiseen. Lähtihän se sieltä vihdoin mutta nyt olimme kyllä täysin sumun sisällä.

Moottori käyntiin ja vauhdilla kotiinpäin. Näkyvyyttä tuskin oli lainkaan mutta ajattelimme kunhan ihan pienen hetken menemme niin saavutamme sumun reunan ja näkyvyys paranisi.  Silloin koimme todellisen yllätyksen. Tuulta oli tuskin lainkaan mutta kuitenkin ajoimme aallokkoon. Mitään muuta venettä ei ollut havaintojemme mukaan liikkeellä joten ainoa mahdollisuus oli että olimme ajaneet oman veneen tekemään aallokkoon. Olimme tehneet ympyrän.!!

Kaveri sammutti moottorin ja siinä sitten ihmeteltiin miten tämä voi olla mahdollista. Kyllä siihen oli uskominen ja nyt kaveri ei enään uskaltanut moottorilla ajaa, sillä jos vähänkään olimme siellä, missä kuvittelimme olevamme, niin karikkoja kyllä riittäisi. Tässäpä sitten taitaa tulla tämän retken opetus. Ei edes kompassia, ei hajuakaan mihin suuntaan pitäisi mennä. Vaihto-ehtoina oli päätyä Poriin, Raumalle tai joutua ulkomerelle, missä seuraava kiinteä paikka olisi Ruotsi.

Kännykässä näkyi muutama palkki kenttää joten aivan hukassa emme ollleet.  Siitä sitten soitto emännälle että ilmoittaa meille mistä suunnasta tuuli kävisi.  Onkivapa pystyyn ja siihen nenäliina kiinni niin saimme ilmansuunnan selville. Siinä sitten soutelemaan näkyvyyden ollessa varmaan alle kymmenen metriä. Kukaan joka ei ole tätä kokenut ei varmaankaan usko minkälainen on todella kova merisumu. Katsoessaan horisonttiin niin aina siellä näkyy jokin saarentapainen. Mitään saarta ei siellä kuitenkaan ollut, vaan sumu ikäänkuin heijastaa tuontapaista ilmiötä. Alunperin meidän piti palata kalareisulta takaisin noin yhdeksän aikoihin. Nyt tilanne oli sellainen että kello näytti kolmea yöllä ja vieläkään emme edes tietäneet varmuudella missä olimme.

Yksi kavereista jo ehdottikin että soittaisimme merivartiostolle ja pyytäisimme sieltä apua. Sanoin että eihän meillä ole mitään hätää kun ei edes tuule ja aivan varmasti sumu joskus hälvenee. Sitäpaitsi en usko että merivartiosto edes meitä löytää kun emme edes tiedä mistä he voisivat meitä hakea. Siinä sitten soudettiin erään saaren kylkeä pitkin. Siinä olevasta laiturista tiesimme missä olimme, mutta kyllä sumu niin paljon vääristelee että vain ja ainoastaan tämän laiturin ansiosta tiesimme missä olimme.

Kello näytti kuutta aamulla kun sumu hieman hälveni ja taas tunsimme paikan mistä ajaa kotilaituriin.  Mitä opimme tästä, en koskaan siis en koskaan lähde edes tutulle vesilleni ilman että kompassi on mukana. Ps. pojat joutu ilmoittaa työmaalle että on niin kipeitä että ei voi tulla töihin. Minulla oli kesäloma.
 

[Stögö]

MikeTonicille täytyy tuottaa pettymys ja sanoa, että vastaava aihe on ollut Heittiksen puolella jo muutaman kuukauden melkein identtisellä otsikolla...

Varsinaisesti ei mitään tiettyjä reissuja ole jäänyt itsellä mieleen, vain yksityiskohtia. Yhteinen tekijä on kaikissa ollut yleislevottomaan mieleen hiipinyt mielenrauha, joka sillä nimenomaisella hetkellä on vallinnut. Ne hetket ovat parhaimmillaan rauhoittaneet useamman seuraavan päivän. Siksipä nykyäänkin oikein hakemalla haen välillä samanlaisia kalastusolosuhteita, että saisin samankaltaisia harmoonisuuden tunteita.

[Linder]

No oma tarinani ei liity kalastukseen,vaan hetkeen jolloin aurinko laski ja tuli se sininen hetki olo oli niin rauhallinen että nukahdin nuotiolle yöllä kun heräsin oli kuutamo ja rannalla joutsenia, siinä tuntui olevansa yhtä luonnon kanssa .Se reissu on jäännyt parhaiten muistiin

[MikeTonic]

Nostetaas tätäkin aihetta, jos jollain olisi tarinoita kerrottavana?