Tätä se minun uneni tiesi.... Näinhän moni juttu alkaa kun kaikki ei menekkään ihan suunnitelmien mukaisesti. Enpä taida kovinkaan väärässä olla jos sanon että olen taimenen perässä juossut varmaan enenmän kuin kymmenen muuta kalastajaa. Nytkin oli jälleen
pakko suunnistaa sumujen saarelle. Jos tämäntapaista menoa tulee olemaan niin pian varmaan osaisin sinne vaikka silmät kiinni, kun jatkuvasti sinne suunnistan. Ja
vain yhden taimenen tähden. Kaavoihinsa kangistunut papparainen kierteli jälleen saarta vetäen uistimia, välillä heittelemällä ja taas vetämällä saaden saaliikseen oikein raikasta ja terveellistä meri-ilmaa, ei muuta. Oli sentään kysynyt vinkkejä ja sen ansiosta kävi uittamassa hieman kauenpanakin saaresta. Sieltä löytyikin ihan mahtavan tuntuisia paikkoja, yllättäviä kivikkoja joita ei kauenpaa olisi edes huomannut. No syksyllä sitten sinne uudelleen, pakko siellä silloin on taimenia olla. Nyt oli saaren edusta tyhjä kaloista, tai ei kalat ainakaan suostuneet läheisempään kanssakäymiseen.
Pois sieltä oli lähdettävä. Toiseen saareen kuten edelliselläkin reissulla, tuloskin oli sama, ei mitään. Seuraava saari, ei mitään, seuraava, ei mitään. Vihdoin "omalle karille" Vetämällä ei mitään. Lähes unenomaisesti, rutiininomaisesti, heitellessä
se tempaisi! Sydän meinasi pysähtyä, täältä ei pitäisi tulla haukia sen on pakko olla taimen. Kelasin viitisen sekunttia ja jokin aavistus kävi mielessäni siitä että kaikki ei ole nyt kunnossa. Kela löi tyhjää mutta vapa ei tärissyt. Lopetin kelaamisen ja vedin pelkästään vavalla. Ei potkinut, ei ole kala. No niin, viimekerralla kun oli jarru liian piukalla lähti koko kalastussetti mereen kun jäi uistin kiveen kiinni. Nyt olinkin vahingosta viisastuneena löysännyt jarrua joten se olikin nyt sitten niin löysällä että kun oli uistin jäänyt kiveen kiinni se antoikin kelalta siimaa. No ainakin herätti taas hetkeksi.
Kalakaveri soitteli ja kysyi kuulumisia. Ei ole mitään kerrottavaa, kuinka itsellä? Oli käynyt "sumpussa" oli ollut hiljaista sielläkin. Soitellaan jos jotakin uutta ilmenee. Vai oli "sumppu" tyhjä. Mietein asiaa.... niin sehän heittelee jerkkejä, ei se niillä mitään kalaa saa, toista se on kun minä menen ja nappaan proffan uimaan, kyllä silloin lyyli kirjoittaa aivan eri sävelmää. Mutta nyt on tästäkin paikasta taas lähdettävä eteenpäin. Voi helvetti jos minä nyt aivan suoraan sanon, pakko mennä vielä sumujen saaren kautta. Ainoa paikka missä tänä vuonna on edes haissut taimenelle. Sinne.
Paria tuntia vanhenpana, mutta ei yhtään viisaanpana poistuin sumujen saarelta tyhjin käsin. Siis kuvannollisesti, oli virvelit vielä mukana

Suunnistin sumppuun. Ajattelin ottaa pari haukea ja savustaa ne. Uistimena oli koko ajan, kuinkas muutenkaan, J-king. En laittanut proffaa vieläkään, jos vaikka kuitenkin se taimen...... Viisikymmentä heittoa myöhemmin rupesi pikkaisen epäilyttämään josko tuo soittelija olikin oikeassa ja kalat olisivat muualla. Vielä toiset viisikymmentä heittoa ja silloin nappasi parikiloinen hauki. Tervetuloa kyllä on tätä odotettukin. Vielä kun toisen saisi niin olisi sopiva annos savustuspönttöön, eikä tarvitsisi fileiksi laittaa. Ei tullut toista. Tulipa mieleen kirjoitus jossa joku kalastuspalstalla ilmoitti että vain hakee sen verran ja senkokoisia
kuin tahtoo, kukahan se mahtoi olla? Filerointiin siitä sitten jouduttiin kun ei toista löytynyt.
Tämä oli edellinen reissu, tänään uusin eväin matkaan. Aurinko paistoi aamulla oikein kauniisti ja kun olin pakolliset toimet aamulla saanut suoritetuksi niin merelle, merelle, äkkiä merelle. Eipä alkanut tämä reissu hyvin. Veneen takana oleva ankkuri ei noussut ylös, ei millään. Ei ymmärrä. Vedin joka suunnasta ja ainoastaan neliön kokoiselta alueelta nousi kuplia pintaan. Naru nousi kymmenisen senttiä ja sitten ei milliäkään. Ajoin moottorilla toiseen suuntaan, ei vaikutusta, toiseen suuntaan ei vaikutusta. No on se nyt sitten kumma. Köysi autoon kiinni ja vetoa. Köysi tuli, ankkuri ei, köysi poikki. No päästiinpä vihdoin matkaan. Kyllä,
sinne ajattelin ajaa. Oli tuuli kuitenkin hieman jo yltynyt ja aivan väärästä suunnasta. Siispä lähdettiinkin haukia pyydystämään sumpusta. Olin jo vähän varautunutkin siihen että reissu menisi haukien pyydystämiseksi ja olinkin ottanut mukaan Salamalta saamani uistimen. Niitähän oli silloin tullut kaksi, mutta toinen oli jo poistunut siiman katkettua.
Kokeilin jälleen ensiksi vetämällä mutta laihoin tuloksin. Sitten sumpun tuulen puoleiseen päähän ja annoin tuulen tuoda veneen takaisin siten että pääsin heittelemään koko matkan. Ensinmäinen ajo antoi yhden hauen paino noin puolitoista kiloa. Ajoin uudelleen ylös tuuleen. Yksi vauvahauki kävi näyttämässä itseään, oli koukku niin hyvin leuassa kiinni että pääsi takaisin. Toinen vauraampi tuli aivan uistimessa kiinni mutta ei syönyt. Pari kävi tärppäämässä, ei kiinni. Ajoin vielä kerran ylös. Nyt nappasikin jo huomattavasti reilummin. Ei meinannutkaan tulla lainkaan niin helposti. Näin jo kaukaa että hauki oli pistänyt koko salaman uistimen kiduksiinsa. Ainoastaan peruke näkyi suusta. Haavi alle ja hauki haaviin.
Otin perukkeesta kiinni ettei hauki sotkisi koko haavia yhteen myttyyn. Silloin perukkeen lukko aukesi, hauki oli kuitenkin onnellisesti haavissa. Olin jo aikaa sitten sopinut itseni kanssa että en käytä sellaisia perukkeita missä on se hakaneulan tyyppinen lukitus. Olen niin monta uistinta tuontapaisen perukkeen takia menettänyt että olen ne julistanut käyttökieltoon. Nyt kuitenkin kun ostin motonetistä uuden kalapakin niin siinä mukana tuli kaikkea tilpehööriä ja myös nämä perukkeet. Kun ei mukana nyt sitten ollutkaan muita niin nämä pääsivät käyttöön. Ensi reissulla ovat kyllä toiset perukkeet. Hauki painoi 4.4 kg. Ajattelin että en ota enenpää ( en tiedä edes olisinko saanutkaan) vaan lähdin kotiin.
Rannassa purin vehkeet ja otin kelluntapuvun taskusta lompakon ja kännykän ja laitoin ne auton katolle odottamaan. Kelluntapuvun laitoin auton takalaatikkoon kuten uistinpakinkin ja haavin. Sinne meni myös hauetkin. Oli rannassa yksi papparainen ja juttelinkin hänen kanssaan kalantulosta. Ei ollut verkoilla saanut paljoakaan tänävuonna. Oli ostanut uuden perämoottorin ja nyt asensi siihen perälautaan ohutta rautalevyä? ettei varkaat pääsisi sahaamaan perälautaa jossa uusi moottori oli. Oli ostanut 75 euroa maksavan lukitussysteemin moottorille. Kyllä pitäisi pysyä moottori paikoillaan. Lähdinkin ajamaan kotiin. Pikkutietä oli noin kilometrin verran ja pääsin kääntymään asfalttitielle. Painoin kaasua ja yht´äkkiä kuului ihmeellinen ääni. Katsoin taustapeiliä ja jotakin putosi autosta. Kokeilin rintataskua missä piti olla lompakko. Se oli tyhjä samoin toinen rintatasku. Jarrua ja auto tien viereen. Kävelin taaksepäin ja siinä oli nokialainen viitenä kappaleena, akkukin oli lentänyt irti. Kävelin tienvierustaa lisää ja siinähän oli minun lompakkonikin. Vaikka rahaa ei paljoa ollutkaan niin hirveä homma olisi ollut hankkia ajokortti,kela kortti niin ja visa. Yleensäkin ei rahallinen menetys ole useinkaan tämäntapaisissa asioissa se suurin menetys. Suurin on juuri nämä asiapaperit joiden hankkiminen uudelleen on työlästä.
Ajoin suoraan kaupunkiin. Markantalossa on töissä mies joka oli aikoinaan minulla töissä. Hän katsoi kännykkääni ja sai sen toimimaan. En olisi uskonut, kyllä Nokialainen aika koviakin tärskyjä nähtävästi kestää. Kotona sitten hauet savustukseen ja osa on jo syötynäkin osasta emäntä teki tahnaa.